Uutiset
 

Harrastuksia

03.02.2022

Vuosi 2022 vaikuttaisi hivenen lupaavammalle, kuin (luojan kiitos) päättynyt vuosi -21. Vuoden -21 kohokohta ehdottomasti oli Kekkosen saapuminen perheeseen. Pennun kasvua ja kehitystä on kyllä ihana seurailla <3

Olen tässä nyt muutaman viikon elellyt brasilianterrieri kämppiksenä ja tulin tänne keventämään mieltäni, kun terapeuttini sanoi, että ei pysty enää minua auttamaan. Herään joka ikinen aamu siihen, kun pieni karvanaama tuijottaa vieressä. Jos tämä ei tehoa ylösnostamukseen, alkaa se tökkimään tassuilla kasvoihin, välillä yltyy nuolemaan villisti...

Olen vuoden päivät piehtaroinut itsesäälissä ja miettinyt miten huono ihminen olenkaan, kun koirien kanssa on tuntunut tulevan pelkkiä seiniä vastaan. On kuitenkin täytynyt ottaa itseä niskasta kiinni ja lakata soimaamasta itseä asioista, joille ei voi mitään. Parhaani olen yrittänyt, ja jollei se riitä, niin mikä sitten?

Surkeat vuodet

17.07.2020

Päivitettävää olisi ollut, mutta jotkut asiat vaativat aikaa, ennen kuin niistä suuta pystyy aukaisemaan. Kuluneet kaksi vuotta ovat olleet painajaismaisia, monella tasolla. Kerron lyhyesti, miten kaikki voi mennä lyhyessä ajassa päälaelleen.

Koiran luonne

13.11.2018

Vihdoin sain kasattua luuni sohvan pohjalta kaamoksen keskellä ja päädyin päivittämään koirakuulumiset. Syksy on ollut harrastelun kannalta melko hiljainen. Mango käväisi Seinäjoella kehässä saaden puhtaan ERI:n. Enpä paljon muuta odottanutkaan, matkaseuralle porisin, että en mene kehään lainkaan, Mango kun oli kaljurotta. Jälleen iloinen yllätys,...

Mango kävi viikonloppuna Kemi KV:ssa näyttämässä ns. närhen munat. Tyttö tassutteli hienosti VSP:ksi ja sai toisen sertinsä. Tuomarina toimi Esa Ruotsalainen. Nuoren koiran löysyyttä erityisesti selässä vielä näkyy ja ajoittain liike on hieman takakorkea ainakin vielä. Mutta kaunishan tyttö on kuin mikä!

Norjan reissulta ei mieleen jäänyt pelkästään upea näyttelytulos, vaan myös henkeäsalpaavan kauniit vuoristomaisemat! Tromssan kaupunkiin olisi ollut mukava tutustua paremminkin. Viehättävät pikkukadut olivat vain täynnä turisteja, ihmettelijöitä ja kannattajajoukkoja, sillä samalle viikonlopulle sattui myös midnight maraton. Juoksureitti vei läpi...

Mango kävi ensimmäisissä virallisissa luokissa näyttäytymässä Rovaniemen ja Taivalkosken ryhmiksissä. Ensimmäisenä täytyy ylpeänä mainita koiran hieno käytös. Molemmissa arvosteluissa mainittiin Mangon hyvä luonne. Ja sitähän sillä todentotta on.

Mangon muuttaessa meille, olin aivan varma siitä, että Mango tulee olemaan täysin epätoivoinen muiden koirien suhteen. Oletin sen olevan viimeiseen asti provosoiva, reviiritietoinen, yli-itsevarma kukkoilija, joka ei kestä vastaantulijoilta pienintäkään vilkaisua. Toisinaan akita kuitenkin yllättää ja Mangosta on siunaantunut varsin välinpitämätön...

Kemijärven ryhmänäyttelyssä lauantaina Kukka pokkasi viimeisen valioitumiseen tarvittavan sertinsä \o/
Vaikka Kukan käytös ei kotipuolessa ole ollut niin mairittelevaa viimeaikoina, oli kehäkäytös kuitenkin hienoa. Kukan kotipuolen käytöksestä sen verran, että se meinaa olla hieman itseriittoinen ja omistushaluinen. Ärinää on ollut muille...

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita