HILMA

Shimmerian Candy Cane, eli tutummin Hilma. Hilma on ensimmäinen amerikanakitani. Marraskuussa 2012 syntynyt karhunmusta häntämutkainen tyttömme. Hilma on jalostuksen ulkopuolella, koska sillä on häntämutka. Mutka ei koiran elämää millään tavalla vaivaa eikä hidasta, mutta ei ole suotava ominaisuus. Häntämutka oli ostohetkellä tiedossa, en tuolloin kaivannut muuta kuin amerikanakita merkkistä seurakoiraa perheeseemme. :)

Hilma on äärimmäisen rauhallinen koira. Pikkupennusta asti se on käyttäytynyt kuin 100-vuotias. Kun se oikein villiksi heittäytyy, häntä kieppuu juuri ja juuri havaittavasti selän päällä, mutta yleisilme pysyy vakaana ja rauhallisena. Ensimmäiseksi amerikanakitaksi Hilma oli oikein mahtava tapaus: oppi nopeasti perusasiat kuten kunnon amerikanakitan kuuluukin, ei koetellut turhia, mutta näytti kuitenkin akitan itsepäisyyden ja omanarvontunnon. Lasten kanssa se on mitä mainion. Äärimmäisen pitkä pinna, ihmisystävällinen, kohtelias, vaatimaton ja välinpitämätön luonne. Mutta... Harvoin mikään asia on aivan täydellinen.

Kaikesta suuresta sosiaalistamisesta huolimatta Hilmasta on tullut vieraskoira-aggressiivinen. Hilma ei ole yleensä aloittamassa tappelua. Provosoi kyllä niin pitkään, että toinen sen haluaa aloittaa. Tässä asiassa onkin syytä tuntea koiransa ja rodun käyttäytymismalli. Sanon akitoja "hiljaisiksi remmiräyhääjiksi". Se, että koira näennäisesti kävelee hiljaa remmissä, ei tarkoita sitä, että se olisi kiltti muille koirille tai edes rauhallinen.

Hiljaisen remmiräyhän olemus jäykistyy, pää ja häntä laskevat, liikkeet muuttuvat hitaiksi, vaaniviksi. Koira on valmis hyökkäämään välittömästi, kun se näkee sen tarpeelliseksi. Tämä käytös saa vastaantulevan koiran yleensä hulluuden partaalle. Ne alkavat raivokkaasti puolustamaan reviiriään ja huutamaan jo kaukaa uhkaavalle amerikanakitalle, että "mene pois!". Tämä taas toimii akitalle sopivana laukaisimena hyökätä, sillä "toinenhan aloitti". Tästä syystä minut tapaa komentamassa hiljaista "nätisti" kävelevää koiraa... (ja saa minut näyttämään varmasti todella fiksulle.)

Hilman kanssa käytiin aikanaan rallytokossa. Oikein kivasti siellä minusta meni, mutta ryhmänvetäjä ei arvostanut Hilman tapaa laittaa välillä pötköttelemään, kun olisi pitänyt edetä tai sitä että minun olisi pitänyt tehdä mitä ilmeisimmin kuperkeikkoja ja jonglöörata, jotta kylttejen määräämät temput olisi suostuttu koiran toimesta tekemään. Näinpä vetäjä ystävällisesti vihjaisi, että kannattaisiko meidän harkita jotain muuta harrastusta. Näin uramme rallytokossa päättyi.

Hilma ei ole lahjottavissa. Jos sen haluaa saada tottelemaan, on saatava sen kunnioitus. Ei auta sisäfileet, mummon lihapullat, juustonaksut, lelut, pallot, lehmien tissikumit. Hilma tottelee tasan niin kauan kuin haluaa. Hilma on luonteeltaan ennemmin pehmeä kuin kova, varsinkin kotioloissa. Ulkona, kun ei olla minun reviirillä Hilma on itsenäisempi ja tottelemattomampi.