LEHTINEN

Lehtinen on viralliselta nimeltään Shimmerian Return to Sender. Lehtinen on amerikanakita uros. Se tuli meille alunperin sijoitukseen, mutta huonon rakenteen vuoksi jäi pois jalostuksesta ja omistajuus siirtyi meille.

Lehtisella on takana kulmaukset todella huonot ja polvea on jouduttu hoitamaan kirurgisesti. Huonot kulmaukset omaavalla koiralla on mm. suurentunut riski nivelrikkoon ja ristiside vammoille. Pojan terveysasioita päivitän Blogissa.


Lehtinen on suuri paitsi kooltaan, myös luonteeltaan! Täysi vastakohta Hilmalle. Vaatimattomuus on tästä egopussista kaukana, ja se on osa Lehtisen viehätystä. Lehtinen ei ole helppo, vaikka se on omalle perheelle silkkaa kultaa. Se vahtii lapsia ja kotia herkeämättä, on isin ja äidin sylivauva ja juttukaveri. Perheen hassu pelle, jonka sympaattinen katse tuntuu loistavan välillä silkkaa tyhjyyttä, mutta toisessa hetkessä yllätyt, miten itsenäinen ja rohkea päättäjä tämä koira onkaan.

Lehtinen on täynnä energiaa ja aina valpas. Kuten sanoin, se ei ole helppo. Lehtinen päättää itse kenestä se pitää, ja kuka on sen seuran arvoinen. Lehtinen ei arvosta lainkaan ihmistä, joka sitä vähääkään arkailee. Tämä ei ole kovin hyvä yhdistelmä, kun ottaa huomioon, että vastassa on noin 70 cm säkäkorkeudella varustettu pikkukarhu. Yllättävän moni vähintäänkin jännittää Lehtisen seuraa. Lehtisen täytyy olla kokoajan kontrollin alla, muuten se tekee omat päätökset. Se ei ole koira joka alistuisi vieraalle. Kuitenkin ne jotka Lehtinen hyväksyy, saavat rajattoman määrän sen suurta kuolaista huomiota ja kunnian silitellä sitä loputtomasti!

Lehtinen kyseenalaistaa käskyt melkeinpä aina. Perus käyttäytymissäännöt se oppi nopeasti, kuten kuka kulkee ovista ensin, miten pyydetään ulos, syöntiluvan jne. Mutta kun pitäisi esim. leikki lopettaa ja asettua maate,  katsotaan pitkään ja koiran ajatuksenkulku menee kutakuinkin näin: "Onko tuo tosissaan? Aha, se on. Istun, ehkä se riittää. Ai, se vieläkin höpöttää jotain maate menosta. Mitä se nyt viisoo? Sanonpa yhden jutun: Öööömmmööömmöömmrr! Ei autannut, vieläkin tuo ihmispalvelija toistelee tuota samaa juttua. Hyvä on, laitan melkein maate ja sanon vielä kerran: Ömmömmömöööööör. Siis se ei oikeasti lopeta. Ok. Jos se sillä hiljenee ja saan kehun, niin laitan maate. Mutta vain siksi, että oisit hiljaa. Ja että saan sen kehun. Ja lihapullan. En siksi että sinä niin vaadit. Huuuooohh."

Mielensä Lehtinen ilmaisee mitä laajimmalla ääniskaalalla. Akitathan eivät ole turhia räksyttäjiä ja meilläkin haukuntaa kuuluu lähinnä kun ilmoitetaan saapuvasta tunkeilijasta (ihmiskielellä: vaaraton tuttu tai pizzakuski, josta ei jää kuin haju ovelle leijumaan, kun hän kuulee koirien kumean haukun). Lehtisen päivittäiseen äänialaan kuuluu epämääräistä mongerrusta, vinkunaa, ulvomista, lehmämäistä ammuntaa ja matalaa murinaa.

Vieraskoira-aggressiivisuutta en ole pahemmin testaillut. En tule laittamaan hieman herkästi tulistuvalla luonteella varustettua amerikanakitaa vieraan koiran kanssa samaan tilaan kokeillakseni, että onkohan se vihainen muille. Hihnassa näkyy kovasti kiinnostusta muita koiria kohtaan olevan, mutta ei räyhäämistä. Tällä hetkellä vielä pikemminkin nuoren koiran leikkimielisyyttä. Omien koirien kesken Lehtinen on se joka houkuttelee muita leikkimään. Tosipaikan tullen alistuu omassa laumassa, ja jos nartut keskustelee asioista keskenään, niin fiksuna poikana se pysyy poissa tieltä.

Lehtisen kanssa on vaikea kuvitella harrastavansa mitään tarkuutta (tai kuuloaistia) vaativaa. Koira on hyvin suurpiirteinen, kiinnostunu iiiiiiihan kaikesta, omanlainen ADHD. Se ei jaksa keskittyä pitkiä aikoja, ja mikä tahansa pieni juttu saa toiminnan keskeytymään ja keskittymisen herpaantumaan. Parhaimmillaan Lehtinen on kodinvahtina ja halipulan ehkäisijänä.