Ei aina pelkkää juhlaa

14.01.2018

Ei ne lemmikit aina niin helpolla päästä, eikä arki pelkkää rallattelua ole. Lehtisen kastraatiohaava näytteli infektion merkkejä. Se saatiin onneksi kotikonstein hoitumaan suihkutteluin, keittosuolahuuhteluin ja tikkien poisavustamisella. Oli niin paksulla langalla kiinni, että tikkien sulaminen oli todella hidasta. Nyt haava on sulkeutunut hyvin. Haavan molemmissa päissä tuntui paksut möykyt sisällä, niistä täytyi eläinlääkäriä hieman konsultoida. Kertoi siellä olevan solmumöykkyjä, joiden sulaminen voi viedä jopa kuukausia.

Kennelyskää Tornion seudulla on ollut alkutalvesta paljon liikkeellä ja tulipa se sitten Mangollekin. Yleistilaltaan kaveri on virkeä: syö, juo ja touhuaa; vähän liiankin kanssa, Lepo olisi hyväksi sairastelu vaiheessa, ettei tauti keuhkoihin etenisi, mutta milläs pidät tuollaisen ikiliikkujan levossa... Aikuisiin koiriin ei tauti ole tarttunut. Tassut ristissä nyt, että säästyisi pikkukoiria yskän komplikaatiolta.

Eilen sitten pesun yhteydessä huomasin Mangolla peräsuolen pullistuman. Tästä ikävästä pikkuvaivasta löytyy todella huonosti tietoa. Kyse on kuitenkin isommilla roduilla kasvuvaiheessa melko tavallisestakin vaivasta. Suoli on pennulla pitkä koiran rungon kokoon nähden. Roduilla, joilla häntä kääntyy voimakkaasti ylöspäin, tulee vielä peräaukon paine yläreunasta ulospäin, mikä altistaa pullistumalle. Ummetus ja ripuli altistaa niin ikää vaivalle.

Kyse ei oikeastaan ole edes peräsuolen prolapsista, vaan lähinnä peräaukko muljahtaa ulospäin. Tällöin peräaukosta työntyy 1-2 cm punoittavaa limakalvopätkää ulos, ikään kuin peräpukama. Mikäli ulos tulevaa osaa on pidemmälti, vaiva muuttuu peräsuolen esiinluiskahdukseksi, eli peräsuolen prolapsiksi.

Hilmallakin on pentuna tälläinen pullistuma käynyt, mutta se meni paikoilleen aivan pienellä avulla. Mangolla oli ehtinyt tulla turvotusta limakalvoille sen verran, että en itse vaivaa saanut korjattua. Aluksi turvotusta koitetaan imeyttää pois sokerilla, eli limakalvoille asetetaan hienoasokeria imemään turvotusta aiheuttavaa kudosnestettä pois. Tämän jälkeen huuhdotaan sokeri pois ja reilusti öljyä käsiin ja aukko pyritään kääntämään takaisin sisään. Kynsien kanssa tulee olla varovainen jotta ei riko herkkää limakalvoa! Kertakäyttöhanskat ovat tässä hommassa välttämättömät.

Nyt ei tosiaan kotikonsteillä homma hoitunut ja käväistiin mutka eläinlääkärillä. Eläinlääkärin otteilla suoli asettui paikalleen ja kortisonivoiteella turvotus laski illan mittaa. Tänä aamuna peräaukko näytti jo aivan tavanomaiselle ja kakkaaminenkin onnistui ilman uutta pullistumista. Onneksi ei tämän vakavempaa tällä kertaa. Nyt odotellaan, että yskä vielä helpottaisi ja päästäisiin touhuamaan tavalliseen tapaan.