Pohjalta on vain yksi suunta...

Olen vuoden päivät piehtaroinut itsesäälissä ja miettinyt miten huono ihminen olenkaan, kun koirien kanssa on tuntunut tulevan pelkkiä seiniä vastaan. On kuitenkin täytynyt ottaa itseä niskasta kiinni ja lakata soimaamasta itseä asioista, joille ei voi mitään. Parhaani olen yrittänyt, ja jollei se riitä, niin mikä sitten?

Tutustuin tässä kuluneen vuoden aikana ensinnäkin hieman agilityn ihmeelliseen maailmaan (kiitos Marille <3 ) ja toisekseen Eve-nimiseen kettuterrieriin (kiitos Mialle <3 ). Tästä yhdistelmästä poiki lopulta perheeseemme Kekkonen. Kekkonen on brasilianterrieri, Siili-Sofian Rokka. Uusi perheenjäsen muutti meille heinäkuun lopulla. Ja miten paljon tämä suloinen otus on elämääni jo ilostuttanutkaan! <3

Pieneltä touhuajalta riittää rakkautta kaikille. Sen vilpittömyys, avoimuus ja hyväntuulisuus sulattaa hetkessä kaikkien vastaantulijoiden sydämet. Pinna on vielä varsin lyhkäinen, mutta potentiaalia pojassa on vaikka kuinka paljon. Terrieri kun on, niin ei se kuitenkaan täysin lapanen ole. Esimerkiksi kielloista ensimmäiselle viidelle nauretaan ja sen jälkeen nauretaan lisää, kun äiskä ei keksi millä saisi huomion pois ei toivotusta toiminnasta. Kekkosesta olisi tarkoitus kasvattaa itselle harrastuskaveri. Haaveissa siintää agility-ura :)

Pohjalta on suunta vain ylöspäin. Koirat ovat elämäntapa, eikä harrastus. Lemmikittömän vuoden aikana kovasti koitin harrastusta ja puuhaa itselleni keksiä (mm. kissojen sijaiskotina...), mutta ei mikään tuntunut samalta, kuin oman koiran hellyttävä katse <3