Koiria olen omistanut vuodesta 2003 lähtien. Vuodesta 2013 saakka akitoja. Ensin amerikanakitan, sitten tuli akita. Tällä hetkellä taloudessamme on kolme koiraa: kaksi amerikanakitaa jotka ovat omia ja yksi akita joka on sijoituksessa meillä. Lisäksi yhteisomistuksessa on yksi akita, jonka koti sijaitsee Lopella. Näistä ja muista lisää Koiramme-osiossa.

Koiranottokriteereinä minulla on ollut, että sen täytyy olla koiran kokoinen. Koiran ei tarvitse erityisemmin miellyttää ihmistä, mutta arvostan kiintymystä ihmiseen. Alkukantaiset rodut kiehtovat erityisesti. En myöskään ole koskaan hakenut erityisen helppoa koiraa. Olen valmis näkemään vaivaa ja sietämään sitä, että koira ei aina tee juuri niinkuin käsken, vaan ajattelee itsenäisesti.

Olen pikkutytöstä saakka tutkiskellut koirarotujen maailmaa. Nuoruusvuosina oli opiskeluvuorossa akita, tarkemmin amerikanakita. Se kuulosti juuri täydelliseltä. "Vahva, omanarvontuntoinen, syvästi kiintyvä".

Tuolloin meillä kuitenkin oli Jeppe, 2002 kesällä syntynyt sekaroutuinen koira. Vieraskoira-aggressiivisuus hidasti amerikanakitan ottamista. Kun Jeppe eläkepäiville muutti mummollaan, tuli amerikanakita ajankohtaiseksi. Niinpä Hilma muutti meille tammikuussa 2013. Hilman kasvattaja mainitsikin minulle, että "akita on kuin chipsit, ei voi ottaa vain yhtä." Ei voi kieltää.

Pari vuotta kului ja Hilma sai kaveriksi akitan: Onnin. Ikäväksemme Onnin ja perheemme yhteinen taival jäi lyhyeksi. Onni päästettiin kipujen vuoksi sateenkaarisilloille vain 9 kk ikäisenä pentuna. Onnia seurasi Lehtinen. Lehtisen kanssa ei juuri sen parempi tuuri terveyden suhteen käynyt, mutta koira pärjää hyvin kotikoirana. Jalostuskoiraa Lehtisestä ei siis tullut, mutta sitäkin rakkaampi perheenjäsen, vahti ja omanlaisensa mentori itselleni akitojen vaativuuden suhteen.

Hieman Lehtisen jälkeen meille muutti Kukka. Pitkään haaveilemani punainen akita, jonka kanssa lähdin valloittamaan näyttelymaailmaa. Kukka tai Kukan jälkeläinen tulee sitten aikanaan, jos hyvin käy, olemaan kantanarttu omalle kasvatustoiminnalleni. Tällä hetkellä tulavaisuudensuunnitelmia uusista koirista on vähän. Hilma Ja Lehtinen saavat vietellä kotikoiran päiviä niin pitkään kuin mahdollista. Lopella elelevä Jalo on kasvuvaiheessa, ja mielenkiinnolla seurailen mitä siitä kasvaa.

Kasvattajaksi

Koirankasvattajan peruskurssin kävin alunalkaen vain kiinnostuksesta koirien hoitoa ja terveyttä kohtaan. En ollut koskaan ajatellut kasvatustoimintaa, sillä siihen liittyy paljon riskejä ja vaatii sitoutuvuutta. Kukan ja Kukan kasvattajiin tutustumisen myötä ajatusmaailma hieman muuttui. Kasvatustyöhön liittyy edelleen paljon riskejä, mutta myös kaikkea hyvää. Nyt en malta odottaa, että pääsen jonain päivänä näkemään oman kasvatustyöni tuloksia! Ihmislasten varttuessa myös sitoutuminen kennelin pitoon on mahdollista. Myös asuintiloihin on tulossa muutoksia lähitulevaisuudessa. :)

Kennelnimen olen anonut 2017 pitkän harkinnan jälkeen. Aikomukseni on kasvattaa ensisijaisesti akitaa, mutta amerikanakitalla on erityinen paikka sydämessäni ja siksi toivon, että joskus minulla olisi myös sellainen pentue. Ensimmäinen pentue näillä näkymin omille nimilleni olisi tulossa aikaisintaan 2019-2020 tienoilla. Näitä asioita päivitän Blogi-osioon.

Kasvattajana

Tavoitteeni on tulevaisuudessa kasvattaa rotumääritelmän mukaisia, mahdollisimman terveitä akitoja ja amerikanakitoja. Kasvattajasitoumuksen olen allekirjoittanut 2012 sen jälkeen kun kävin kasvattajan peruskurssin. Kasvatustoimintani tulee olemaan hyvin pienimuotoista. Toivoisin, että voisin mahdollisimman paljon suosia kotimaisia kasvatteja. Tuontikoirien terveyshistoriasta, eikä lähisukulaistenkaan terveydestä ole aina tietoa. Suomessa pakolliset ja kasvattajien vapaaehtoisesti tekemät terveystutkimukset antavat paljon arvokasta tietoa jalostustyölle. Erityisesti akitan kohdalla tilanne on kuitenkin melko surullinen pienen paikallispopulaation ja rodun kapean geenipoolin vuoksi.

Kasvattajia paljon sivusta seuranneena olen jo oppinut, että näiden rotujen kanssa kompromisseja on pakko tehdä. On vaikea asettaa itselle ehdottomia sääntöjä, jos nämä upeat rodut haluaa pitää tulevaisuudessakin seuranamme. Asioita joiden suhteen kiinnitän erityistä huomiota:

  • Autoimmuunisairauksia ei tulisi olla suorassa polvessa jalostusvalintoja tehdessä. Täysin ai-puhtaita sukuja on mahdoton löytää.
  • Luusto- ja nivelsairauksien kitkeminen yksi tärkeimpiä tavoitteita, niiden osalta tutkin suvut mahdollisimman tarkoin.
  • Luonne on iso osa akitaa, liian terävät, pelokkaat tai arat koirat eivät palvele ketään.

Vähemmän tärkeitä seikkoja, mutta joita toivoisin jalostuskoiriltani:

  • Ilmeet ovat olennainen osa japanilaisia rotuja: Kauniit silmät (rodusta riippuen viistot tai mantelin muotoiset) ja hyväasentoiset, oikean kokoiset korvat.
  • Tasapainoinen rakenne.
  • Akitalla värit: hailakat värit eivät ole suotavia.
  • Toivon, että molemmissa akitoissa säilyy upea, joskin hieman vaativa luonne.
  • Omaan myös pienen tassufetissin, ja jos koiralla on kauniit pyöreät tassut, on se silkkaa plussaa! :)

Jokaisella kasvattajalla on omat näkemyksensä siitä, mikä on suotavaa ja rodun edun mukaista kun tehdään jalostusvalintoja. Linjaukset monissa asioissa ovat veteen piirrettyjä viivoja ja mielipiteitä jakavia. Toivoisin kasvattajilta avointa keskustelua, ja jos omissa valinnoissani jokin ihmetyttää, minulta voi tulla kysymään perusteluja toiminnalleni. Ensisijainen tavoitteeni on kuitenkin aina rotumääritelmän mukainen terve koira.